Lokakuun eka

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun. Huomaa, että kuukausi on vaihtunut ja ennätyslämmin syyskuu on ainakin hetkeksi väistynyt sateen tieltä. Onneksi tajusin ostaa ajoissa kahden euron sateenvarjon, joka toivottavasti kestää pidempään kuin puhki kävelemäni ballerinat. Tänään keskiviikkona on siis satanut koko päivän, mutta se on ollut vain raikastavaa vaihtelua aiemmin jyllänneelle helteelle.

Alkuviikko on kulunut aika arkisesti; koulua, kokkailua ja siivoilua. Eläköön Italian valmispastakastikkeet, jotka vain heitetään pannulle ja viskataan sekaan sipuli ja mausteet. Eläköön kämppikset, jotka ovat ihanan siistejä. Arkipuuhien lomassa ehdimme juhlia Tiinan synttäreitäkin Gran caffe San Marco-nimisessä ravintolassa, jossa on aivan mieletön buffet ja aurinkoisesti hymyilevät tarjoilijat. Lisäksi olen tuskaillut melkein kaksi päivää toimimattoman wifin kanssa, ja Mara käänsi vielä veistä haavassa sanomalla, että sitä tapahtuu täällä melko usein. Olen suoraan sanottuna aika riippuvainen netistä, koska se on ainoa kunnon keino pitää yllä yhteyksiä (=pikselimössöistä Skype-kuvaa) Suomeen, joten kaksikin päivää on tuntunut hitaalta kidutukselta. Onneksi kaiken sen Vodafonen nyrpeän ukon kanssa käydyn taistelun jälkeen puhelin toimii nyt moitteettomasti, ja 2 GB tiedonsiirtoa kuukaudessa on loppupeleissä aika paljon. Eli turhaan tässä valitan, kun ihminen on luotu sopeutumaan - jopa suomalaiseen laatunettiin tottunut voi pärjätä Italiassa.

Sitten vähän opinnoista. Linguistica generale sujuu miten sujuu, roikun luennoilla ja yritän ymmärtää. Onneksi opintosuunnitelmassani on ylimääräisiä pisteitä, niin ei oikeastaan haittaa, vaikka en pääsisi tuota kyseistä kurssia läpi. En siis luo tässä mitään tappiomielialaa, mutta sanonpahan vain, että välillä viuhuu ohi ja rankasti, lähinnä kielimuurin takia. Tweed-takkinen puhuu suhteellisen hitaasti, mutta välillä myös ärsyttävästi mumisten, niin etten saa sanoista selvää. Lisäksi proffa päästelee samanlaisia kurkku-äännähdyksiä kuin Cheek lauluissaan. Onneksi saimme vihdoin tietää tenttiin luettavan kirjan nimen, niin voin tankata epäselviksi jääneitä asioita (eli about kaikkea) kotona sanakirjan kanssa. Suomen kielen tunnit ovat sen sijaan mainioita. Kakkosryhmä, eli vuoden opiskelleet, on täynnä toinen toistaan hauskempia, Suomesta ja suomen kielestä innostuneita persoonia. Yhdellä tytöllä on penaalissaan muumipinssi ja toinen omistaa Suomesta ostetun Kånken-repun. Pari on ollut kielikurssilla/vaihdossa Suomessa, yksi lähtee keväällä Turkuun, yksi fanittaa suomalaisia hevibändejä ja muutama on jostain muusta, selittämättömästä syystä ajautunut ihanan kielemme pariin. Ensi keskiviikkona pidämme tunnin Tiinan kanssa, ihan mahtavaa. Ideoita on jo runsaasti, mutta tarkemmin suunnittelemme kaiken viikonlopun ja alkuviikon aikana.

Mutta niin, olen siis todella tykästynyt ryhmään. Esimerkiksi tänään opiskelijoiden piti selittää adjektiivi Alias-pelin tyyliin, eli mainitsematta kyseistä sanaa. Arvattava adjektiivi oli epätavallinen. 

-Valkoinen tiikeri on tällainen. Tai kun Suomi voittaa jalkapallon maailmanmestaruus.
-Impossibile? (=mahdoton)

Osui ja upposi. Hauskaa oli myös maanantain tunnilla, kun adjektiiveja ja substantiiveja piti yhdistellä järkeviksi pareiksi.

-Kuuma lapsi.
-Ruskea lumi.

Kun lisäksi yksi opiskelija halusi käydä isoäidissä, Tiinan kanssa vaihdettiin katseita ja yritettiin pysyä peruslukemilla. Joka tapauksessa tunnit ovat täynnä positiivista oppimista, naurua ja vapautunutta tunnelmaa, ja se kaikki lähtee varmasti paljon opettajasta eli Lenasta. Hän on tosi mukava ja kannustava; puoliksi suomalainen, puoliksi italialainen. Olen jotenkin innostunut S2-opettamisesta ihan uudella tavalla - aiemmin en oikeastaan edes harkinnut sitä vaihtoehdoksi, mutta nyt todellakin. Eli ainakin yksi konkreettinen hyöty vaihdosta on jo saavutettu, kun tulevaisuuden ura ja suuntautuminen on taas vähän kirkastunut. Tulee vain niin onnellinen olo, kun opiskelija lopulta löytää oikean muodon hetken hapuilun jälkeen ja on selvästi ylpeä itsestään.

Tunnin jälkeen yritimme keksiä Lenan kissanpennulle nimeä (Robin sai eniten kannatusta) ja suuntasimme kaikki kolme Firenzen Suomi-seuran kuukausittaiseen kokoukseen. Etsiessäni asuntoa halusin hyödyntää kaikki mahdolliset tahot, eli lähetin avunpyynnön myös kyseiselle seuralle - en koskaan saanut minkäänlaista vastausta. Noh, joka tapauksessa kokoontuminen oli sympaattinen tilaisuus, ja osallistun varmasti ensi kuussa taas. Ruskettuneet, keski-iältään n. 65-vuotiaat ulkosuomalaiset puhuivat siellä toscanalaisista viinitiloistaan ja päivittelivät sitä, miksi ulkomailla asuvat eivät voi äänestää netissä. He myös suunnittelivat sauvakävelyä, suomalaisten elokuvien festivaalia ja suomalaisten reseptien kokkailu-iltaa. Eräs vanhempi pariskunta kertoili kiertomatkastaan Afrikassa ja toisen kanssa vertailin kokemuksiani Kuubasta. Haaveilen asuvani eläkkeellä ainakin osan vuodesta ulkomailla, mahdollisesti Italiassa, mahdollisesti Toscanassa, eli tunsin ihailua näitä unelmansa oikeasti toteuttaneita kohtaan. Heistä näkyi eletty elämä ja kiitollisuus, ei katkeruutta. Eikä kalpeutta.

Eipä tässä muuta, lauantaina lähdetään Marijen kanssa ISF:n järjestämälle päiväreissulle Bolognaan ja Modenaan. Ajattelemme, että nyt kannattaa tehdä tätä lähiseutumatkailua ja osallistua kaupunkireissuille, kun sää on kesäinen eikä ole vielä tenttejä tai juuri muitakaan koulujuttuja häiritsemässä. Lisäksi 25€ ei mielestäni ole paljon, kun sillä näkee kaksi kaupunkia ja saa opastetut kierrokset kivassa vaihtariporukassa. Loppuun muutama räpsäisy alkuviikolta, prego. 

Pasta arrabbiata.

Tiinan synttärit.

Naapuritalon työmiehet.

Yliopistolta.

Via San Gallo illalla.