Vieraita

On se kyllä kaunis.

Tänään Firenzeen saapuvat Nina ja Anu loppuviikkoani sulostuttamaan! Kone laskeutuu itse asiassa tunnin päästä, ja menen vastaan parin kadun päässä olevaan hostelliin, jossa he yöpyvät. Mennään lasillisillekin, jos tytöt vielä pitkän matkustuspäivän jälkeen jaksavat. Arki rullaa Italiassa yhä normaaliin tapaan, sää on vain vähän kylmennyt ja pimeä tulee aikaisemmin. Olen tosin kuullut, että Suomessa on jo pakkasta, eli kaikki on suhteellista. Täällä on siis päivisin vielä +20, öisin suunnilleen +10.

Olin ensimmäisinä viikkoina aivan rakastunut Firenzeen, nyt kaikki tuntuu tavallisen mukavalta. Pelottaakin välillä, että olenko jo turtunut siihen, kuinka ihana kaupunki tämä loppupeleissä on, ja kuinka etuoikeutettu olen, kun saan täällä asua ja opiskella. Toisaalta olen myös alkanut huomata joitakin ärsyttäviä piirteitä. Niin käy aina, kun on pidempään uudessa paikassa, eikä turistihuttu enää sumenna silmiä. Eniten itse asiassa ärsyttävät juuri turistit, joita tuntuu olevan kaikkialla; aina tiellä, tukkimassa kadut, heiluttelemassa sateenvarjojaan ja kuvailemassa kaikkea selfie-stickeillään. Tiedän, että olin aluksi itsekin ärsyttävä, valokuvaava turisti, ei siinä mitään. Nyt tunnen kuitenkin olevani ainakin enemmän paikallinen kuin turisti, ja yritän määrätietoisesti välttää kaikkia tunnetuimpia turistikatuja ja -ravintoloita. Jenkkejä täällä on ihan mielettömästi, tietyillä alueilla Duomon ja Ponte Vecchion läheisyydessä englantia kuulee poikkeuksetta enemmän kuin italiaa. Täällä myydään uskomattomia täytettyjä sämpylöitä, ihania pastoja ja maailman parasta pizzaa, mutta salaatit ja muut terveellisemmät vaihtoehdot ovat minimissä (silti lähes kaikki italialaiset ovat hoikkia??) Kaikki käytännön asiat on tehty jotenkin kummallisen monimutkaisiksi ja byrokratia on yksi tahmea, hitaasti liikkuva saamattomuus-möykky. On myös aika iso ikävä yhtä tyyppiä, mutta se ei kyllä ole Firenzen vika.

Näistä pikkuseikoista huolimatta positiiviset asiat voittavat yhä pienet ärsytyksen aiheet, ehdottomasti. Firenzen upeuden muistaa taas kerran, kun seisoo joen varrella katsomassa yössä loistavia ja veteen heijastuvia valoja, tai kun kävelee kapeita mukulakivikatuja ja katusoittaja laulaa italialaista iskelmää. Kun istuu Piazzale Michelangelolla katselemassa Firenzen siluettia, aurinko laskee ja silti on vielä lämmin. Kun kuulee, että Suomessa sataa jo lunta. Kun syö kämppisten kanssa yhteisen päivällisen keittiön pöydän ääressä, kun Mara huikkaa ciao cara ja lähtee jälleen yöksi pois, kun italialaiset opiskelijat ovat liikuttavan motivoituneita ja halukkaita oppimaan suomea. Lisäksi minulla on käynyt mielettömän hyvä tuuri asunnon ja kämppisten suhteen, olen kuullut aika ikäviäkin tarinoita muilta vaihtareilta. Monesti netissä olleet valokuvat eivät vastaa lainkaan todellisuutta, tai koko asuntoa ei ehkä ole olemassakaan. Kannattaa siis maksaa takuuvuokra tai etsiä asunto ehkä vasta paikan päällä, ellei kyseessä ole luotettava välitysfirma tai muu vastaava.

Tänään pidimme tunnin Tiinan kanssa, oli ihanaa päästä taas opettamaan. Komparatiivia taivuteltaessa muistin jälleen, miksi opiskelen suomen kieltä. Missä muussa kielessä sanoja voi kasvattaa melkein loputtomiin ja mitä kummallisempiin muotoihin persoonien, sijojen ja aikamuotojen kautta. Tunnilla nousivat esiin sellaiset sanat kuin hämmästyneemmälle, huolellisemmilla ja hyväkuntoisemmassa. Kyllä siellä opiskelijoiden keskuudessa muutama epätoivoinen huokaus kuului, mutta oikeat muodot löytyivät aina lopulta. Seuraavaksi alamme ohjata "digitarinaa", eli virtuaalista esitystä, jossa yhdistetään kuvia ja tekstiä sekä nauhoitetaan puhetta suomeksi. Samaan aikaan suomalaiset italian kielen opiskelijat Turun yliopistossa tekevät oman vastineensa, italiaksi tietenkin.

Mutta nyt lähden Suomi-neitosia vastaan, mahtavaa ja jotenkin epärealistista. Täällä ne vaan kohta ovat ja pääsen leikkimään opasta! Huomenna tutustutan tytöt aperitiivi-kulttuuriin, perjantaina vietämme yhteistä iltaa meillä kämppisten ja vaihtarikavereiden kanssa, lauantaina on viininmaistelu-reissu Chiantiin ja sunnuntaina Firenzen paras kirpputori, joka järjestetään joka kuun viimeinen sunnuntai Piazza dei Ciompilla. Blogin kirjoitteluun ei siis juurikaan liikene aikaa, palaillaan alkuviikosta uusien tarinoiden kera!

Bonaugossa, taas.

Tulostus, kopiointi ja skannaus hoidetaan Copisterioissa. 

Paras tapa viettää iltaa.

Antsa ja me nauttimassa viimeisestä hellepäivästä.

Löydettiin taas uusi hyvä lounaspaikka, en vain muista nimeä! Kuvassa pestolasagne ja tavallinen.

Ilmeeni kun turistit.