Kotona taas

Firenzen lentokenttä lähtöpäivänä.

Viimeistä viedään. Nimittäin blogikirjoitusta. Palasin Suomeen lopullisesti viime tiistaina, ja loppuviikko onkin mennyt ihmisiä tapaillessa sekä parit syntymäpäivät ja läksiäiset vietellen. Paluu Suomi-elämään ja sen rutiineihin on tapahtunut mutkattomasti. Olen myös palannut yliopistolle ja töihin, ja kummallisella tavalla tuntuu, että en olisi poissa ollutkaan. Kaikki on niin ihanan tuttua ja turvallista, muuttumatonta. Ehkä olen itse muuttunut vähän, en tiedä. Ainakin oppinut hoitamaan käytännön asioita äärimmäisissä olosuhteissa...

Paluuseen liittyvien järjestelyjen hoito sujui itse asiassa yllättävän kivuttomasti, jos ei oteta huomioon kahden eri toimiston aukioloaikojen kanssa pelaamista. Ensin piti siis mennä Novoliin palauttamaan opiskelijakortti ja rekisteröimään tentit, ja se sujuikin nopeasti. Lopuksi piti kuitenkin vielä allekirjoituttaa läsnäolotodistus oman tiedekunnan kv-toimistossa, joka on auki vain kolme kertaa viikossa. Sain todistuksen maanantaina, ja vielä samana päivänä lensin kotiin. Tuntui haikealta, mutta samaan aikaan ihanalta. Jatkolentoa Munchenissa odotellessa tajusin ensimmäistä kertaa kunnolla, että Italia ja italian kieli on nyt jätetty taakse. Silti sanoin kahvilan myyjälle vaistomaisesti grazie. Milloinkohan se unohtuu.

Viimeisellä viikolla Firenzessä yritin tehdä kaikkia niitä asioita, joita en ollut aikaisemmin jostain syystä ehtinyt, nähdä ihmisiä viimeistä kertaa, kävellä katuja puolihaikeana ja jo etukäteen nostalgisena. Firenzessä oli meneillään Pitti 2015-niminen muotitapahtuma, jossa kävimme pyörimässä, upean aurinkoisena sunnuntaina taas teimme retken Fiesoleen. Hyvä, että ehdin sinne edes kerran, useamminkin olisin kyllä voinut käydä. Bussimatka Firenzestä kestää n. 15 minuuttia, ja perillä odottaa suloinen kylä kirkkoineen ja kaupunginmuseoineen (ilmainen!) kukkuloiden keskellä. Fiesolen näköalatasanteelle pääsee myös kiipeämään, ja sieltä on melkein Piazzale Michelangeloakin paremmat näkymät kaupungin yli.

Fiesolen näköalapaikalla.

Saatiin ihan mukava sää!

Kävimme tyttöjen kanssa myös viimeisillä aperitiiveilla ja pizzoilla, näin kämppikset viimeistä kertaa, suljin huoneeni ja asunnon oven viimeistä kertaa, koko viikko oli yhtä viimeistä. Nyt kun olen ollut Suomessa melkein viikon, koko vaihtokokemusta voi katsella vähän kauempaa. Vasta nyt tajuta kaiken kokemansa ja näkemänsä kunnolla. Tärkeimpänä kielitaidon paraneminen, sekä italian että englannin. Oli mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin, oppia toisten kulttuureista ja luoda kontakteja (mahdollisia tulevia sohvasurffailupaikkoja!) ympäri Euroopan. Sain kokea vieraassa maassa asumisen, sain ostaa kaupasta tiskiainetta, maitoa ja leipää niin kuin paikalliset. Saatan olla rohkeampi ja itsenäisempi kuin ennen lähtöä, ja ennen kaikkea Suomen byrokratiaviidakko tuntuu Italian jälkeen lastenleikiltä. Opin sietämään epävarmuutta ja epätietoisuutta, opin odottamaan. Maistoin uusia makuja, eksyin ja löysin. Kävelin kenkiä piloille, näin karamellin värisiä taloja, kiipesin kukkuloille, hajotin sateenvarjon, join aperitiivin jos toisenkin, sain vieraita, pudotin avaimet kaivoon ja ongin ne, näin ihmeiden aukion, vietin joulua, sain yliannostuksen pizzasta ja pastasta, jonottelin, odottelin, ikävöinkin. Koko vaihtoaika kului käsittämättömän nopeasti.

Ja nyt olen tässä. Muutama Italian muisto kirjahyllyssä, kuvia koneella, numeroita puhelimessa, uusia vaatteita hankittuna, hetkiä ja kokemuksia, silti kaikki niin kuin ennenkin.

Paras matkakohde on koti.

Viimeinen gelato.

Viimeiset kahvit.

Viimeinen salaatti.

Viimeiset Margheritat.

Pitti 2015.

Firenze on keltainen.

Tenttiviikko

Nopea pikapäivitys täältä Firenzestä. Tentit on nyt tehty ja täällä homma toimii sikäli mukavasti, että tulokset saa tietää heti. Tentin sisältävistä kursseista sain siis 30/30 ja 27/30, voisin sanoa olevani tyytyväinen! Lukuloma Suomessa tulikin käytettyä yllättävän tehokkaasti lukemiseen, vaikka muuta alun perin vähän pelkäsin.

Rekisteröinti ei taas mennyt ihan putkeen, eli kursseista yhden kirjaamisen kanssa oli teknisiä ongelmia. Sitä yritetään selvitellä uudestaan huomenna, sitten vasta voin mennä Erasmus-toimistoon palauttamaan opiskelijakortin ja homma on paketissa. Sekään toimisto ei ole auki kuin maanantaina, tiistaina ja torstaina, eli toivotaan, että ongelma saadaan ratkaistua mahdollisimman pian. Suomen kielen proffa Lena sanoikin minulle vihaavansa nykyistä sähköistä järjestelmää, jonka kanssa on aina jotain ongelmia. Pari vuotta sitten kurssien rekisteröinnit hoidettiin vielä vanhanaikaisesti paperilla, mutta silloin homma ainakin toimi. Lenan sanoin:

"Täällä yritetään liikuttavan kovasti pysyä kehityksen tahdissa, mutta ei Italia ole vielä valmis."

Niinpä. Oli kyllä huvittavaa seurata, kuinka kolme naista ihmetteli ongelmaa kädet heiluen, äänenvoimakkuus nousten, soitellen eri paikkoihin...suomalaiset olisivat vain naputelleet koneella hiljaisina, raapineet otsaansa hämmentyneinä ja ehkä suostuneet lopulta toteamaan jotakin lakonista, tyyliin "ei tää nyt kyllä toimi. Tule huomenna uudestaan." Täällä huomaa kyllä heti, jos jotain on pielessä ja myös näytetään rohkeasti, miltä se tuntuu.

Viimeisellä viikollani täällä olen (kylläkin hieman flunssaisena) yrittänyt nauttia viime hetkistä ja viimeisistä kerroista: viimeiset lounaat vakkaripaikoissa, viimeiset Ponte Vecchion ylikävelyt, viimeiset silmäykset joelle, viimeiset täytetyt leivät Pinos':ssa, viimeiset käynnit Conadissa, viimeiset aperitiivit. Olen ostellut viemisiksi ihan liikaa Marvis-hammastahnaa ja kävellyt tuttuja katuja vähän haikeana. Kyllä tästä neljässä kuukaudessa ehti tulla tuttu ja tärkeä. Varmasti kävelen näitä katuja, tuoksuttelen tuttuja tuoksuja ja käyn tutuissa paikoissa unissa ja muistoissa. Nyt on sellainen olo, että Firenze on läpikotaisin koluttu ja totaalisen nähty, mutta ehkä joskus pitkän ajan kuluttua palaan verestämään muistoja, kiipeän Duomoon viidennen kerran ja katson, onko mikään vieläkään muuttunut tässä ikuisen taiteen ja historian pyhätössä.

Huomenna nähdään tyttöjen kanssa, toivottavasti senkin jälkeen ainakin kerran ennen lähtöäni. Täällä on muuten ihanan tyhjää ja rauhallista nyt, tai ainakin verrattuna alkusyksyyn ja joulun aikaan. Aurinkoista ja lämmintä on ollut, päivisin +15. Jotenkin keväinen fiilis, Suomen huhti-toukokuu. Päivittelen tänne vielä, miten tuon rekisteröinnin kanssa käy ja pääsenkö ikinä kotiin (:DD), pysykää kuulolla! Hetken vielä.

Munchenissa odottelin jatkolentoa rennosti.

San Gallo. Missä kaikki ihmiset??

Joulu Italiassa

Hurraa, uusi vuosi, parempi vuosi! Italia-joulumme oli jännittävä, erilainen ja täynnä tunnelmaa. Perheemme on aina viettänyt joulunsa Suomessa, joten tämä oli kaikille virkistävää vaihtelua. Yritimme tehdä kaiken niin italialaisittain kuin mahdollista, panettone-kakusta jouluyön messuun saakka. Täällä jouluaatto on melko lailla tavallinen työpäivä ja kaikki kaupat ja ravintolat olivatkin auki normaalisti - varsinaiseen joulun viettoon täällä hiljennytään vasta 25.12. Mekin kävimme aattona syömässä ravintolassa, jonka jälkeen suuntasimme keskiyön messuun Duomoon. Olin odottanut siltä paljon, mutta se oli ehkä pienoinen pettymys - enemmän turistishow kuin hiljentymisen paikka. Ovet olivat siis koko messun ajan auki ja ihmisiä lappasi jatkuvana virtana sisään ja ulos, kamerat ja puhelimet lauloivat eikä alttarille nähnyt kunnolla. Onneksi tajusimme pistäytyä kotimatkalla Santo Spiriton kirkossa, jonne paikalliset olivat Duomon sijaan päätyneet. Sieltä löytyi jo vähän tunnelmaakin.

Kotona (joka muuten oli oikein kiva ja moderni kämppä Santo Spiriton lähellä) korkkasimme panettonen ja keittelimme glögiä. Italialaisten "joulupulla" eli paikallinen kuivakakku oli jännä kokemus: puoliksi kakkua, puoliksi pullaa, ja vähän sellainen höttöinen, raa'an taikinan maku mukana. Enkä tiedä, mistä ihmejauhoista ne tuolla leivotaan, kun järkälemäisiä kakkuja myydään kahden ja kolmen euron hintaan! Ei paha todellakaan. 

Joulupäivänä pidimme kiinni Suomi-perinteistä ja keitimme riisipuuroa, manteleineen ja kaneli-sokereineen kaikkineen. Myöhemmin syömämme jouluateria koostui kaloista, ilmakuivatuista kinkuista ja juustoista, pastasta, salaatista ja kinkun virkaa toimittaneesta, kauppahallista ostetusta uunipaistista. Erilainen jouluateria ja laatikot ja rosollit uupuivat, mutta ei huono ollenkaan. Olimme syömisen suhteen italialaisia huomattavasti nopeampia, sillä täällä päin on tapana istua joulupöydän ääressä useita tunteja nautiskellen ja seurustellen. 25. päivä on Italiassa ilmeisesti myös nuorison "ulkoiluilta", sillä lähtiessämme illalla yksille kohtasimme armottomat jonot etenkin Santo Spiriton aukion ainoassa auki olevassa paikassa. 26. päivä taas oli selvästi KAIKKIEN ihmisten ulkoilupäivä, sillä keskusta oli tupaten täynnä populaa. Lähinnä turisteja, mutta myös paikallisia oli lähtenyt sulattelemaan jouluruokia ihmisten pariin. 

Meillä oli koko viikon ihanat ilmat, vaikka sadettakin oli luvattu (Italian säätiedotuksiin ei kannata pahemmin luottaa). Pari pilvisempää päivää mahtui joukkoon, mutta muuten kävi vierailla taas mahtava tuuri. Nautimme auringonlaskusta Piazzale Michelangelolla ja ensi kertaa pääsin ihailemaan iltavalaistusta myös Duomon kupolista; aikaisemmin olen ollut siellä vain päivällä. Koko perhe kiipesi n. 460 porrasta ylös asti, pakko olla vähän ylpeä! Ja kyllä muuten kannatti, niin upea oli auringonlasku. Muuten viikko meni kävellessä (paljon!!), kierrellessä ja hyvää ruokaa syöden ja kokaten. Pizzaiuolo osoitti jälleen mahtinsa, kun kaikki vakuuttelivat kilvan, etteivät ole saaneet parempaa pizzaa missään, ikinä. Gelato maistui vielä joulukuussakin ja pyöräkaupan ja -korjaamon avaava veljeni sai paljon polkupyöräaiheisia paitoja kotiin viemisiksi.

Nyt olen Suomessa ja se tuntuu ihan epätodelliselta. Tulin kotiin kun Suomi oli kauneimmillaan; puut kuorrutettu lumihunnulla ja pakkanen nipisteli kipakasti poskia. Oli ollutkin sitä tunnetta jo ikävä. Nyt on tietysti vähän vetisempää, mutta ei se menoa haittaa. Luen tentteihin ja palaan 11. päivä tekemään ne ja hoitamaan lähtöön liittyvät käytännön järjestelyt, sitten se on siinä. Siihen saakka blogikin uinuu, ennen viimeistä, ultimaattisen upeaa (?) tiivistelmäpostausta kaikesta. Tähän vielä veljeni ottamia sekalaisia kuvia jouluviikolta, nauttikkee!