Joulun odotusta italialaisittain

Tässä teille paikallinen hyvän mielen musiikkivideo, jonka kielikurssin opettajamme meille yhdellä tunnilla soitti. Esittäjänä Daniele Silvestri, kappaleen nimi Salirò. 

Svengaavan kesäisistä sävelistä huolimatta tämä on itse asiassa pikainen postaus (lähinnä pläjäys huonolaatuisia kännykkäkuvia) siitä, kuinka joulu lähestyy ja Firenze verhoutuu vähitellen valoihin ja koristeisiin. Ihmeellinen ajatus, että ensi viikolla on jo joulukuu, mutta pakko kai se on uskoa. Ensimmäistä kertaa en koe joulufiilistelyn aikaa Suomessa, mikä on vähän onttoa. Tykkään ihan liikaa joulukorttitalkoista, piparien ja torttujen leipomisesta, glögin juomisesta, pikkujouluista, lahjaostoksista, jouluvalojen asentelusta, kynttilöistä ja joululauluista. Täällä on lempeämpi sää ja valoisampaa, mutta joulufiilikseen on kyllä vaikea asettua. Olemme päättäneet järjestää Tiinan ja Sallan kanssa jonkinlaiset Suomi-pikkujoulut, glögiäkin löytyy jo omasta takaa täällä vierailleiden ystävien ansiosta. Pikkujoulut eivät tietenkään ole mitään ilman torttuja ja pipareita, mutta ei niitä täällä ainakaan valmiina myydä. Taikinat voi tietysti itse tehdä, jos vain kaikkia aineksia löytyy.

Tämän viikon sunnuntaina on jälleen kuukauden suurin kirppis Piazza dei Ciompilla, toivottavasti ei sada! Tiinan kanssa aiotaan metsästää sieltä mahdollisimman paljon joululahjoja. Eilen pidimme muuten taas suomen kielen tunnin yhdessä, aiheena essiivi ja translatiivi. Laadin opiskelijoille hienon tehtävämonisteen kuvineen kaikkineen - unohdin vain pienen pikkuseikan, eli kääntää etukäteen muutamat vaikeammat lauseet italiaksi. Opiskelijat sitten kysyivät tunnilla, mitä tarkoittaa valmistua insinööriksi ja osoittautunut vaikeaksi. Onneksi oli sanakirja. Ja onneksi opiskelijat ovat oikeasti tosi hyviä ja vain muutama ilmaus tuotti hankaluuksia. Lopuksi parit tekivät keskenään omia dialogeja, joissa tuli käyttää mahdollisimman paljon essiiviä ja translatiivia. Esimerkiksi seuraava repliikki oli ihan mieletön:

Eilen mä istuin mun sohvalle erittäin väsyneenä, koska mä menin pelaamaan jalkapalloa. Mä pelasin tosi hyvin, mutta mun joukkuetoverit muuttuivat vihaisiksi, koska mä en syöttänyt palloa. Mutta mä tulin sisään pukuhuoneeseen iloisena, koska minun joukkue voitti. 

Tottakai minulta tarkistettiin sellaiset sanat kuin joukkuetoveri, syöttää ja pukuhuone. Mutta silti, upea repliikki. Jännä, millaisia ylpeyden tunteita voi tuntea "oppilaastaan", vaikka en heidän varsinainen opettaja olekaan. Mutta juuri niiden ylpeyden tunteiden ja onnistumisien takia haluan opettajaksi, vaikka ammatissa on se toinenkin, kuormittava puoli. Paljon se ottaa, mutta niitä hyviä hetkiä ei voita sitten (melkein) mikään. Satuesitelmäni hahmottuu ja kirjatentin matskut on nyt tulostettu ja lainattu. Melkoinen nivaska. Hyvä silti, että on tekemistä, etenkin niille joulun jälkeisille yksinäisille päiville.

Näin kivasti yksi kauppa tervehtii asiakkaitaan (Salve = Terve).

Herkkuhetki eurolla.

Ihana (ja täysi) divari kotikadulla.

Kaduille asennettujen valojen lisäksi täällä näkyy joulukuusia ja -koristeita, ja kaupoissa soivat joululaulut. Yksi vaihtari mainitsi, että Italiassa on jopa laki, joka velvoittaa isommat kaupungit koristelemaan katunsa jouluksi. En ole tuota osannut mistään tarkistaa, mutta tämän maan omituiset käytännöt tuntien en ihmettelisi kyseistä lakia lainkaan. Joulumarkkinat kuuluvat tietenkin asiaan, mutta ne sentään alkavat vasta joulukuun puolella. Santa Grocen joulutori on itse asiassa maankuulu, eli mahtavaa olla ns. ytimessä. Jouluaatto on Italiassa arkipäivä, monet ovat silloin töissä ja liikkeet ovat auki myöhään. Aattoiltana syödään kuitenkin (Italian mittapuulla melko vaatimaton) jouluateria, jolla tarjotaan usein kalaa ja antipasteja, jälkiruuaksi kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä. Keskiyöllä lähdetään jouluyön messuun, josta palatessa syödään il panettonea eli jäätävän kokoista pullakakkua. Niitä näkee jo kaupoissa. Lahjat annetaan vasta joulupäivänä. Silloin on myös "oikean" jouluaterian vuoro: se on erittäin runsas ja kestää useita tunteja, sisältäen antipastoja, pastaa, lihaisaa pääruokaa (esim. fasaania, kalkkunaa tai helmikanaa) ja alueelle tyypillisiä jälkiruokia. Tuli ihan nälkä kun tuota kirjoitti. No, tänä vuonna päästään viettämään joulu italialaisittain ja toivottavasti myös syödään yhtä pitkään ja hartaasti!

Valoa pimeyteen.

Paikallinen tavaratalo pursuilee jo joulujuttuja.

(Yllätys)vieraita

Tätä tyttöä sumutettiin kyllä huolella, kun odotin vierailulle yhtä ystävääni, mutta paikalle pelmahtikin lisäksi kaksi työkaveriani! Emma ja Eero saapuivat samalla koneella torstaina, ja Petra perjantaina. Eero lähti silloin puolenpäivän aikaan muka takaisin hotelliin hakemaan unohtunutta laturiaan, vaikka menikin oikeasti asemalle Petraa vastaan. Ehkä vähän heikosti keksitty tekosyy, mutta en keksinyt kyllä epäillä yhtään mitään. Eerolla sitten kesti ja kesti hakureissullaan, eikä hän vastannut puhelimeen, vaikka olimme sopineet hänen vain käväisevän hotellissa ja tulevan pian takaisin.

-Aika ärsyttävää! Mikä sillä kestää?
-No niinpä!
-Sen piti hakea vain laturi!
-Jos se on löytänyt seuraa ja häipynyt?

Emmakin heitti vettä myllyyn, ja olin jo valmis ostamaan kaikki skenaariot Eeron eksymisestä samanaikaiseen kännykän katoamiseen. Hotellilla odottikin sitten iloinen yllätys numero 2 eli Petra! Emma sai itse asiassa reaktioni salaa myös videolle, se oli täynnä naurua ja kiljuntaa ja apuamitätäällätapahtuu-huutoja falsetissa. Kunnon juonittelijat, mutta olipahan mahtava yllätys. Tosin koko loppumatkan odotin, että vieläkö jostain hyppää lisää työkavereita, että onko firman pikkujoulut päätetty siirtää Firenzeen. Jälkeenpäin ajateltuna herätyskellojen olisi ehkä pitänyt soida siinä vaiheessa, kun kahden hengen huoneessa oli kolmaskin sänky. Ajattelin kuitenkin, että Eeron tulossa oli jo yllätystä kerrakseen, ja joskushan hotellit antavat kolmen hengen huoneita kahdelle, jos muuta ei ole tarjolla. En ollut taaskaan suunnitellut vierailijoille mitään ihmeellistä ohjelmaa, mutta jotenkin tämä kaupunki hoitaa sen puolen ihan itsestään. Aika torstai-illasta sunnuntai-aamuun vilahtikin ohi hetkessä.

Kiipesin  nyt kolmatta kertaa ylös Duomon kupoliin ja kellotorniin, vaikka olisivathan vieraani kolmistaankin pärjänneet. Näkymiin ei kuitenkaan koskaan kyllästy, ja ne ovat olleet joka kerta erilaiset säästä riippuen. Samalla tulee myös tehtyä jalkatreeni, hehe. Huomaa muuten, että turistikausi on nyt ohi ja kapeilla jalkakäytävillä mahtuu kävelemään huomattavasti vapaammin kuin vielä kuukausi sitten. Toki turisteja ja tikkitakkeja pyörii kaupungissa edelleen, ja lähempänä joulua voi vilkastua taas uudestaan. Suurimmille kaduille on myös ilmestynyt kuin vaivihkaa jouluvalot, ne eivät vain ole vielä päällä. Odotan innolla sitä tunnelmallista näkyä, kun valot sytytetään ja joulun odotus saa virallisesti alkaa. 

Sää on hellinyt aikaisempia vieraitani, ja nytkin onnistuimme välttämään alkuviikon rankkasateet. Perjantai-iltana sateli hieman ja lauantai oli pilvinen, mutta lämpöä sentään riitti Suomeen verrattuna mukavasti. Lauantaista tuli toiveiden mukaan shoppailupäivä, vaikka täytyy kyllä myöntää, ettei Firenze ole siihen tarkoitukseen Italian kärkipäätä. Täältä löytyy kyllä paljon liikkeitä, mutta perushintaiset jäävät lähinnä H&M:ään ja Zaraan, jotka löytyvät Suomestakin. Sitten on ihana Subdued. Ja sitten on kokonaisia katuja pelkästään luksus-liikkeille, joiden ovilla partioi portsari seulomassa asiakaskuntaa. Sen sijaan nahkaa täältä kannattaa ostaa, sillä se on verrattain halpaa ja laadukasta. Firenzessä toimiikin kuuluisa nahkakoulu, joten perinteet nahkatuotteille ovat pitkät.

Pilvinen lauantai kului kaupoilla.

Ehdimme pidennetyn viikonlopun aikana loppupeleissä paljon, ja aika ruokapainotteisesti mentiin: kävimme lasillisilla, aperitiiveilla, gelatolla, aamukahveilla ja kunnolla syömässä. Porukka oli sattumalta (!!) varannut hotellin naapurikadultani, joten välimatkan taitto sujui kätevästi ja pääsimme aina samaa matkaa kotiin. Tänään ihanat Suomi-ihmeet sitten lähtivät, ensin junalla Roomaan ja huomenna lento Helsinkiin. He saavat siis nauttia vielä yhdestä yöstä Italiassa ennen kotiin ja töihin paluuta. Minulla ensi viikko näyttää tavalliselta opiskeluviikolta, ei kummempia suunnitelmia lukuun ottamatta Erasmus-tyttöjen kanssa näkemistä. Ensi viikolla aion hommata kirjat ja tulostaa materiaalit suomalais-ugrilaisten kielten kirjallisuus-kurssia varten, eli lukeminen pääsee kunnolla vauhtiin. 

Nyt ei pitäisi olla odotettavissa yllätysvieraita (tai muitakaan) ennen joulua. Vähän jo valmiiksi pelottaa joulun jälkeinen tyhjä aika, kun perhe on palannut ja kaikki vaihtarikaverit ja kämppikset ovat vielä vanhempiensa luona loman vietossa. Elättelen toivoa, että Anna palaisi Firenzeen jo välipäivien jälkeen, mutta se ei ole vielä varmaa. No, opiskellessa se aika kai menee, ja nopeastihan se on kulunut nytkin. Tulee vain vähän erilainen ja varsin yksinäinen uudenvuodenaatto, jos Annakin päättää jäädä siksi ajaksi Saksaan. Toisaalta haluan kyllä nähdä, millaiseksi kaupunki muuttuu ja miten Italiassa on tapana ottaa uusi vuosi vastaan. Ammutaanko täällä esimerkiksi raketteja lainkaan? Se jää nähtäväksi.

Tähän loppuun on pakko vielä lisätä yhden suomen kielen opiskelijan nerokas runo keskiviikolta:

Katsoin maailmaa
Kuuntelin merta
Eksyin sinussa.

Kitschin aperitiivit.

Olen siivouslistassa "Rihho."

Odotettu tuliainen ja Antsa edelleen hengissä!

Kuulumisia

Nyt onkin riittänyt blogi-hiljaiseloa oikein pidemmän kaavan mukaan, mutta katkaistaan se nyt. Jotenkin ei ole tehnyt mieli kirjoittaa, ja niin kauan kuin tuntuu siltä, ei kannata väkisin yrittääkään. Oton lähdön jälkeen on ollut vähän matalapainetta niin sään kuin mielialankin suhteen, mutta nyt on taas mukava fiilis olla täällä ja asiat rullaavat totuttuun tapaan. Viime viikonloppuna olimme Tiinan kanssa Chiantissa Aegeen (taas yksi vaihtariyhteisö) järjestämässä tapahtumassa. Täytyy sanoa, että pidän ISF:stä enemmän, sillä järjestelyissä yleisesti oli vähän toivomisen varaa. Ruokaa ja juomaa oli kuitenkin varattu kaikille runsaasti ja oli mukava tutustua uusiin ihmisiin. Chiantin maaseudulla huomasi myös ensimmäistä kertaa kunnolla, että syksy on todella saapunut Toscanaan ja ruska oli kauneimmillaan. Kaupungissa sitä ei vain huomaa, koska Firenzessä on itse asiassa todella vähän puita.

Eilen perjantaina vietimme kämppisten kanssa juusto- ja viini-iltaa. Mukana oli myös kolme Maran tyttökaveria Napolista, Marakin on siis sieltä kotoisin. Voi kyllä taas todeta, että ero Etelä- ja Pohjois-Italian välillä on silmiinpistävä. Varsinkin Maran kaverit olivat sellaisia käsillä puhujia, ilmehtijöitä ja kovaan ääneen nauravia energiapakkauksia, että oli siinä suomalaisella ihmettelemistä. Hullut napolilaiset muodostuikin illan suosituimmaksi hokemaksi. Samat hullut innostuivat myös soittamaan musiikkia vähän liian kovalla, ja avonaisesta ikkunasta se kuului kadulle ja naapureille turhan hyvin. Osa kaduilla kulkevista intoutui vilkuttelemaan ja tanssahtelemaan mennessään, mutta lopulta ikkunan alle kaarsi myös paikallispoliisi vihaisen näköisenä. Napolilaiset olivatkin yhtäkkiä hyvin nöyrää sakkia ja musiikki hiljeni. Sää on ollut lämmin ja aurinkoinen aina eiliseen saakka, jolloin Italiaa riepotelleet rankkasateet ylsivät tännekin. Eivät toki sellaisessa mittakaavassa kuin pohjoisempana, missä on ollut kovia tulvia ja jopa kuolonuhreja. En ollut edes kuullut mistään tulvista ennen vanhempieni onhan Firenzessä kaikki ok -kyselyitä. Pitäisi ehkä lukea paikallisia uutisia vähän useammin, hehe. Säätutka on karuhkoa luettavaa seuraavat kolme päivää, mutta ensi viikon loppupuolella pitäisi pilkahdella taas aurinko. Juuri sopivasti ystäväni Emman vierailua varten!

Yliopiston järjestämä kielikurssi on nyt ohi, mutta edelleen on mahdollista osallistua oman valinnan ja mielenkiinnon mukaan työpaja-tyylisille tunneille, esimerkiksi keskusteluun tai kirjoittamiseen keskittyville. Kurssi suomalais-ugrilaisten kielten kirjallisuudesta on myös alkanut, ja vaikuttaa oikeastaan aika mielenkiintoiselta. Tulen pitämään kurssilla italiaksi esitelmän suomalaisista saduista ja satukulttuurista. Se on vasta joulukuussa, mutta olen jo vähän suunnitellut ja pohtinut satuja, joita voisin käsitellä. Lisäksi sain jäätävän materiaalilistan (tekstit ja kirjat italiaksi) tammikuista kirjatenttiä varten - sekään ei ole enää niin kaukana kuin miltä alussa tuntui, pari hassua kuukautta. Pitää vähitellen aloittaa lukeminen, ettei iske perinteinen viimeisten iltojen paniikki. Suomen kielen opiskelijat taas ovat työstäneet pari viimeistä viikkoa digitarinaa, josta jo aiemmin mainitsinkin. Yksi opiskelija tekee esimerkiksi esityksen Toscanan luonnosta, yksi aperitiivi-kulttuurista ja yksi italialaisesta elekielestä. Opiskelija pyysi videoon eleet myös minulta ja Tiinalta, eli meidänkin tähtihetkemme löytyy lopullisesta esityksestä. Turkulaiset opiskelijat saavat nyt sitten nauttia epätoivoisesta Italia-imitoinnistamme, olkaa hyvä vain. Tässä muuten hauska pätkä eleistä, vaikka videon hepuista vain muutama onkin oikeasti italialainen.

Yksi opiskelijoista oli viime kesän Kuhmossa työharjoittelussa, ja hänen tarinassaan riittää hauskoja tilanteita. Hän oli esimerkiksi ihmetellyt ensimmäiset pari viikkoa, mitä kalja tarkoittaa, kun kaikki hokivat sitä jatkuvasti. Kaikki perhokalastivat, hyttysiä oli ennätysmäärä ja jäyhät suomalaiset osoittautuivat lopulta varsin sosiaaliseksi ja ystävälliseksi kansaksi sen jälkeen, kun heille yritti puhua edes vähän suomea. On se mahtanut olla kuhmolaisista jännittävää; italialainen, suomea puhuva opiskelija eksynyt korpeen perhokalastajien ja hyttysten armoille. Oli joka tapauksessa ollut hänen elämänsä parhaat kolme kuukautta, hyvä Kuhmo! Suomen kielen tunneilla on riittänyt muitakin hauskoja tilanteita. Eräällä tunnilla opiskelijoiden piti kertoa unelmakodistaan, ja yksi tahtoi makuuhuoneeseensa suunnattoman sängyn. Katsonut varmaan suoraan sanakirjasta. Toinen tahtoi matkustella erikoisen ihmisen kanssa, tarkoitti tietysti erityistä. Yritimme siinä sitten selitellä, että erikoinen ei ole ehkä kaikista positiivisin tapa kuvailla ihmistä. Olemme muuten viettäneet pari marraskuista, sateista ja pimeää iltaa Tiinan yksiössä maailmaa parantamassa; on toki kasvattavaa, hauskaa ja halpaa asua kämppisten kanssa, mutta Tiinan asunto on kyllä ihana! Tunnelmalliset illat Tiinalla lukeutuvat varmasti niihin asioitin, joita myöhemmin muistelen kaiholla.

Vaikea uskoa, että on todellakin jo marraskuu. Suomessa se on yleensä se kurjin ja harmain kuukausi, täällä se tuntuu kotipuolen alkusyksyltä. Ensimmäinen sähkökatkoskin on koettu, ei tosin kestänyt kauaa ja päivänvaloa tulvi siinä vaiheessa vielä ikkunoista. Katkos sai kuitenkin miettimään, että ehkä kannattaisi hommata taskulamppu tulevaa varten. Pimeä ei ole täällä kuitenkaan sellaista veitsellä leikattavaa kuin Suomessa, ja katuvalot ovat tehokkaat. Kaduilla on alkanut muuten näkyä jo joulukoristeitakin; köynnöksiä, valoja ja pari pientä joulukuusta. Tigerin myyjät käyttävät jo tonttulakkeja, hyi. On kuitenkin helppo nähdä, että kaupunki tulee olemaan jouluvalaistuksessaan kaunis ja tunnelmallinen. Ei se silti tule olemaan samanlaista kuin Suomessa, kun herää aamuyöllä katselemaan vastasatavaa lunta. Ei ehkä ole mitään kauniimpaa ja rauhoittavampaa. On pysähtynyttä ja puhdasta, vain katuvaloja vasten heijastuvat hiutaleet liikkuvat. Joku koiranulkoiluttaja ehkä. Naapuritalon ikkunoissa loistavat joulutähdet ja kyntteliköt. Naapuri tulee parvekkeelleen, sytyttää tupakan, sammuttaa siniset jouluvalot. Hesarin jakajan jalanjäljet ovat jo kadonneet uuden lumen tieltä.

Nyt aloin näköjään nostalgiseksi, mutta ihan varmasti kotona muistelen jotain Firenzen näkyä, tunnelmaa tai muistoa samalla tavalla. Nyt olen vielä liian lähellä. Vähän päälle kahden kuukauden päästä enää en.

Milkeria-kahvila pelasti rankkasateelta.

Marraskuu. Ei muuta.

Christmas is coming.

Tähän sai itse valita kolme täytettä, 3 €.

Soul Kitchenin aperitiivit.

Otto lähti, syksy tuli

Blogi on ollut nyt hetken aikaa nukuksissa, sillä Otto lennähti tänne viime keskiviikkona peräti viikoksi (!!) ja koneella istuminen jäi unholaan. Oli ihana viikko, vaikka emme tehneetkään mitään ihmeellistä. Ainoa "turistijuttu" oli Duomon kupoliin ja kellotorniin kiipeäminen, muuten aika kului lähinnä istumalla eri kirkkojen portailla, puistojen penkeillä, Piazzale Michelangelolla tai ravintoloiden terasseilla nauttimassa viimeisistä todella lämpimistä päivistä. Tykkäämme molemmat istua jossain, missä voi tarkkailla ohikulkevia ihmisiä. Firenzessä tarkkailu lipsui välillä turisteille hihittelyn puolelle, sillä jos jonkinlaista selfie stickin kanssa heilujaa täällä parveilee. Ihmettelimme myös tikkitakkien ja leopardikuosien määrää; kyseinen muoti taitaa rantautua meille jälkijunassa keväällä tai viimeistään seuraavana syksynä. Viikon lempihokemaksi muodostui "tikkitakki-perhe takaoikealla" tai "leopardi lähestyy."

Taas jossain portailla.

Paita sävy sävyyn Duomon kanssa!

Kiinnitimme myös huomiota nyrpeisiin pariskuntiin, etenkin naisiin, jotka kantoivat kalliiden muotiliikkeiden paperikasseja ja poseerasivat tylsistyneen näköisinä kenties maailman kauneimman kirkon edessä. Ehkä mies ei suostunutkaan ostamaan sitä kalleinta käsilaukkua tai kaulakorua, ja koko loma oli sitten pilalla. Mutta kyllä Firenzessä myös rakkautta riittää, ei tämä pelkkien nyrpeiden turistien kansoittama kaupunki ole. Itse asiassa lämpimät illat, valaistut sillat, katusoittajat ja ruusukauppiaat melkein huutavat pariskuntia nojailemaan toisiinsa ja tuijottelemaan hölmöinä - ehkä mekin siihen hieman syyllistyimme. Päiväohjelmaamme kuului nojailun lisäksi lähes joka päivä aamuhetki jossain kahvilassa. Halvin ja mukavin löytyi kotikadulta eli Via San Gallolta, molempien juomat ja croissantit yhteensä 4€. Caffe americano on lähinnä suomalaista kahvia, ja se on italialaisten mielestä aivan hirveää myrkkyä. Yhdessä paikassa Otolle tuotiin pieni määrä kahvia ja rinnalle kuppi kiehuvaa vettä. Siinä hetki mietittiin, että mitäs ihmettä, ennen kuin tajuttiin jutun idea: sekoita itse. Caffe Rosano on yksi suosikeistani, ja siellä on myös mukava henkilökunta, joka tuntuu tuntevan jokaisen asiakkaansa.

Caffe Rosanossa.

Lauantaina teimme loistavan löydön aivan sattumalta, kun Santa Grocella järjestettiin Mercatino internazionale eli kansainvälinen tori. Tarjolla oli eri maiden parhaat palat, mm. paellaa espanjalaisittain, kreikkalaisia souvlakeja, brasilialainen katukeittiö, englantilaisia pikkuleipiä, marmeladeja ja teetä, belgialaista suklaata jne. Kaikenlaista löytyi, ja tietenkin ruuan lisäksi myös jokaiselle maalle tyypillisiä myyntiartikkeleita. Suomikin oli edustettuna: porontaljoja, avaimenperiä, pehmoleluja, villapaitoja ja turkkeja. Ja myyjä, joka ei puhunut suomea. Olisimme ehkä kaivanneet enemmän jotain meille tyypillistä ruokaa ja juomaa, kuten muilla mailla. Sen sijaan maatamme edusti kasa husky-, hirvi- ja poropehmoleluja. Riistapyöryköitä emme siis saaneet, mutta päädyimme syömään saksalaiset hodarit perinteisellä wurstilla, oli mielettömän hyvää. Ja päälle tietenkin saksalainen lager. Maistiaisia oli tarjolla yllin kyllin; juustoja ja hilloja, leivonnaisia ja leipää, salamia ja suklaata. Kojuissa soi maalle tyypillinen musiikki ja tapahtuma oli auki yömyöhään. Yleensäkin teemme reissuillamme parhaat löydöt aina silloin, kun emme varsinaisesti etsi, vaan harhailemme vain. Sama pätee myös toisin päin: kun yritimme Oton viimeisenä (kaatosateisena) aamupäivänä löytää nopeasti jonkin kivan ja kohtuuhintaisen kahvilan, ei sellaista yhtäkkiä löytynytkään mistään. Normaalistihan niitä putkahtelee esiin joka nurkan takaa.

Pizzaiuolon (pakko se on vain viedä jokainen täällä vieraileva sinne, ei voi mitään) lisäksi makumatkailimme Maran suosituksesta ZaZa-nimiseen ravintolaan, jossa saimmekin mielettömän hyvää ruokaa. Palvelu oli vähän leipiintynyttä ja turisteja oli enemmän kuin paikallisia, mutta kyllä sen grillatun kannarinnan ja rosmariini-perunoiden takia kannatti naapuripöydän leveää jenkkiaksenttia sietää. Oli myös huvittavaa seurata takanamme ruokailevien aasialaisten käyttäytymistä: välittömästi annosten saavuttua jokainen kaivoi samanlaisen Nikonin laukustaan ja aloitti räpsimisen. Koimme yllättävän hyvän makuelämyksen myös ostettuamme pulled pork-tyyppiset leivät markkina-alueen luona seisovasta myyntikojusta. Kovasti paikalliset herkkua ostivat, ja kysyin sitten yhdeltä, mitä leipä pitää sisällään ja onko se hyvää. Vastaukseksi saimme vuolaat kehut ja selvityksen, että leipä on parasta, mitä Firenzessä voi muutamalla eurolla syödä. Ei ehkä kannata miettiä liikaa, mitä lihaa täytteessä oli käytetty, mutta olipahan hyvää. Ollessani torstaina pakollisella kielikurssilla Otto seikkaili muutaman tunnin yksin ja sattui löytämään kauppahallin yläkerrasta kivan ravintolamaailman, joka on auki kahteentoista yöllä. Pakko kokeilla joskus, nyt emme ehtineet.

Maanantaina olimme Tiinan ja Tiinan poikaystävän kanssa aperitiiveilla ja sen jälkeen lasillisilla Rexissä. Juttu luisti ja naurua riitti, lisäksi todistimme baarimikon rentoa otetta työhönsä (hän esimerkiksi joi shotteja asiakkaiden kanssa) ja muutaman kanta-asiakkaan varsin rempseää käytöstä. Sinä yönä oli niin lämmin, että istuimme vielä puolenyön aikaan ulkona pelkkä kynttilä lämmikkeenä. Sen sijaan lauantaina puhalsi kylmä ja ankara viima, ja etenkin joen varrella ja silloilla oli jäätävän kylmä. Nyt onkin äärimmäisen vaikea pukeutua, sillä yön ja päivän välinen lämpötilaero on kymmenisen astetta: päivällä +20, yöllä +10 tai vähemmän. Otonkin kanssa istuskelimme päivisin ulkona lyhythihaisissa paidoissa ja saimme jopa vähän väriä, mutta iltoja varten piti varata hanskat, takki ja kaulaliina. Italialaiset käyttävät nyt jo kunnon vuoritakkeja ja talvisaappaita, kun taas Tiinan kanssa yritämme kulkea nahkatakissa ja tennareissa niin kauan kuin mahdollista. Ja paikalliset katsovat taas, että mikä ihme noita suomalaisia vaivaa. Minua on muuten peloteltu etukäteen siitä, kuinka kylmiä Italian asunnot ovat talvella. Asteita on kuulemma yleensä 15-18 ja nukkumaan mennään pipo päässä ja villasukat jalassa, pitkähihaisessa paidassa. Torstaina tapahtui kuitenkin ihme ja ilo, kun asuntomme patterit oli laitettu päälle. Eikä edes millekään haalealle kädenlämpö-asteelle vaan ihan oikeasti kuumalle. Kämppikset sanoivat, että täällä oli viime talvena sisällä jopa liian lämmin. Ei haittaa tällaista vilukissaa yhtään!

Nyt on siis Firenzeä esitelty poikaystävällekin, joka muuten tulee tänne uudestaan jouluksi perheeni kanssa. Ja nyt on jo marraskuun alku, eli olen ollut täällä kohta kaksi kuukautta, melkein huomaamatta. Aikamoista. Onnekas muuten olen, kun olen saanut niin paljon tukea ja kannustusta tänne lähtöön, enkä ihmettelyä tai syyllistämistä. Tai no juu, muutama on kyllä hämmästellyt, että ihan todellako lähden opiskelemaan suomen kieltä Italiaan. Siihen selvennän, että oikeastaan enemmänkin suomen kieltä opettamaan ja italian kieltä oppimaan. Joka tapauksessa pari vaihtarituttua kokee inhottavaa syyllistämistä poikaystävän suunnalta, eikä puhettakaan, että he tulisivat Firenzeen vierailulle. Ulkomaille muuttavaa voi joku toki kutsua itsekkääksi omien unelmiensa tavoittelijaksi, mutta mielestäni itsekkyyttä on myös toisen ihmisen rajoittaminen ja ainutkertaisten mahdollisuuksien torppaaminen. Riippuu tietysti asiasta, mutta jos nyt puhutaan vain muutaman kuukauden vaihto-opiskelusta. Totta kai pohjustin lähtöä pitkään ja kysyin lopulta mielipidettä suoraan - Oton ensimmäinen kommentti taisi kuulua jotakuinkin näin:

-Mahtavaa. Voisinpa mäkin lähteä.

Nyt on ollut siis vähän spesiaalia Firenze-elämää vierailijoiden ansiosta. Vähän on avainta pudoteltu kaivoon, syötetty kämppiksille Suomi-suklaata ja salmiakkia, maisteltu viinejä, naurettu turisteille, kivuttu Duomon kupoliin, menty vähillä yöunilla ja skipattu muutamat luennot, mutta ihanat pari viikkoa on ollut. Aika palata ruotuun ja arkeen. Italian ilmastokin taitaa olla samaa mieltä, sillä juuri tänään, Oton viimeisenä päivänä, on satanut ihan kaatamalla. Marraskuu iskee tännekin; ehkä vähemmän pimeänä, mutta kenties yhtä sateisena. Onneksi on kuumat patterit.

Perjantai-birra.