Ciao bella ciao: Kuulumisia

Nyt onkin riittänyt blogi-hiljaiseloa oikein pidemmän kaavan mukaan, mutta katkaistaan se nyt. Jotenkin ei ole tehnyt mieli kirjoittaa, ja niin kauan kuin tuntuu siltä, ei kannata väkisin yrittääkään. Oton lähdön jälkeen on ollut vähän matalapainetta niin sään kuin mielialankin suhteen, mutta nyt on taas mukava fiilis olla täällä ja asiat rullaavat totuttuun tapaan. Viime viikonloppuna olimme Tiinan kanssa Chiantissa Aegeen (taas yksi vaihtariyhteisö) järjestämässä tapahtumassa. Täytyy sanoa, että pidän ISF:stä enemmän, sillä järjestelyissä yleisesti oli vähän toivomisen varaa. Ruokaa ja juomaa oli kuitenkin varattu kaikille runsaasti ja oli mukava tutustua uusiin ihmisiin. Chiantin maaseudulla huomasi myös ensimmäistä kertaa kunnolla, että syksy on todella saapunut Toscanaan ja ruska oli kauneimmillaan. Kaupungissa sitä ei vain huomaa, koska Firenzessä on itse asiassa todella vähän puita.

Eilen perjantaina vietimme kämppisten kanssa juusto- ja viini-iltaa. Mukana oli myös kolme Maran tyttökaveria Napolista, Marakin on siis sieltä kotoisin. Voi kyllä taas todeta, että ero Etelä- ja Pohjois-Italian välillä on silmiinpistävä. Varsinkin Maran kaverit olivat sellaisia käsillä puhujia, ilmehtijöitä ja kovaan ääneen nauravia energiapakkauksia, että oli siinä suomalaisella ihmettelemistä. Hullut napolilaiset muodostuikin illan suosituimmaksi hokemaksi. Samat hullut innostuivat myös soittamaan musiikkia vähän liian kovalla, ja avonaisesta ikkunasta se kuului kadulle ja naapureille turhan hyvin. Osa kaduilla kulkevista intoutui vilkuttelemaan ja tanssahtelemaan mennessään, mutta lopulta ikkunan alle kaarsi myös paikallispoliisi vihaisen näköisenä. Napolilaiset olivatkin yhtäkkiä hyvin nöyrää sakkia ja musiikki hiljeni. Sää on ollut lämmin ja aurinkoinen aina eiliseen saakka, jolloin Italiaa riepotelleet rankkasateet ylsivät tännekin. Eivät toki sellaisessa mittakaavassa kuin pohjoisempana, missä on ollut kovia tulvia ja jopa kuolonuhreja. En ollut edes kuullut mistään tulvista ennen vanhempieni onhan Firenzessä kaikki ok -kyselyitä. Pitäisi ehkä lukea paikallisia uutisia vähän useammin, hehe. Säätutka on karuhkoa luettavaa seuraavat kolme päivää, mutta ensi viikon loppupuolella pitäisi pilkahdella taas aurinko. Juuri sopivasti ystäväni Emman vierailua varten!

Yliopiston järjestämä kielikurssi on nyt ohi, mutta edelleen on mahdollista osallistua oman valinnan ja mielenkiinnon mukaan työpaja-tyylisille tunneille, esimerkiksi keskusteluun tai kirjoittamiseen keskittyville. Kurssi suomalais-ugrilaisten kielten kirjallisuudesta on myös alkanut, ja vaikuttaa oikeastaan aika mielenkiintoiselta. Tulen pitämään kurssilla italiaksi esitelmän suomalaisista saduista ja satukulttuurista. Se on vasta joulukuussa, mutta olen jo vähän suunnitellut ja pohtinut satuja, joita voisin käsitellä. Lisäksi sain jäätävän materiaalilistan (tekstit ja kirjat italiaksi) tammikuista kirjatenttiä varten - sekään ei ole enää niin kaukana kuin miltä alussa tuntui, pari hassua kuukautta. Pitää vähitellen aloittaa lukeminen, ettei iske perinteinen viimeisten iltojen paniikki. Suomen kielen opiskelijat taas ovat työstäneet pari viimeistä viikkoa digitarinaa, josta jo aiemmin mainitsinkin. Yksi opiskelija tekee esimerkiksi esityksen Toscanan luonnosta, yksi aperitiivi-kulttuurista ja yksi italialaisesta elekielestä. Opiskelija pyysi videoon eleet myös minulta ja Tiinalta, eli meidänkin tähtihetkemme löytyy lopullisesta esityksestä. Turkulaiset opiskelijat saavat nyt sitten nauttia epätoivoisesta Italia-imitoinnistamme, olkaa hyvä vain. Tässä muuten hauska pätkä eleistä, vaikka videon hepuista vain muutama onkin oikeasti italialainen.

Yksi opiskelijoista oli viime kesän Kuhmossa työharjoittelussa, ja hänen tarinassaan riittää hauskoja tilanteita. Hän oli esimerkiksi ihmetellyt ensimmäiset pari viikkoa, mitä kalja tarkoittaa, kun kaikki hokivat sitä jatkuvasti. Kaikki perhokalastivat, hyttysiä oli ennätysmäärä ja jäyhät suomalaiset osoittautuivat lopulta varsin sosiaaliseksi ja ystävälliseksi kansaksi sen jälkeen, kun heille yritti puhua edes vähän suomea. On se mahtanut olla kuhmolaisista jännittävää; italialainen, suomea puhuva opiskelija eksynyt korpeen perhokalastajien ja hyttysten armoille. Oli joka tapauksessa ollut hänen elämänsä parhaat kolme kuukautta, hyvä Kuhmo! Suomen kielen tunneilla on riittänyt muitakin hauskoja tilanteita. Eräällä tunnilla opiskelijoiden piti kertoa unelmakodistaan, ja yksi tahtoi makuuhuoneeseensa suunnattoman sängyn. Katsonut varmaan suoraan sanakirjasta. Toinen tahtoi matkustella erikoisen ihmisen kanssa, tarkoitti tietysti erityistä. Yritimme siinä sitten selitellä, että erikoinen ei ole ehkä kaikista positiivisin tapa kuvailla ihmistä. Olemme muuten viettäneet pari marraskuista, sateista ja pimeää iltaa Tiinan yksiössä maailmaa parantamassa; on toki kasvattavaa, hauskaa ja halpaa asua kämppisten kanssa, mutta Tiinan asunto on kyllä ihana! Tunnelmalliset illat Tiinalla lukeutuvat varmasti niihin asioitin, joita myöhemmin muistelen kaiholla.

Vaikea uskoa, että on todellakin jo marraskuu. Suomessa se on yleensä se kurjin ja harmain kuukausi, täällä se tuntuu kotipuolen alkusyksyltä. Ensimmäinen sähkökatkoskin on koettu, ei tosin kestänyt kauaa ja päivänvaloa tulvi siinä vaiheessa vielä ikkunoista. Katkos sai kuitenkin miettimään, että ehkä kannattaisi hommata taskulamppu tulevaa varten. Pimeä ei ole täällä kuitenkaan sellaista veitsellä leikattavaa kuin Suomessa, ja katuvalot ovat tehokkaat. Kaduilla on alkanut muuten näkyä jo joulukoristeitakin; köynnöksiä, valoja ja pari pientä joulukuusta. Tigerin myyjät käyttävät jo tonttulakkeja, hyi. On kuitenkin helppo nähdä, että kaupunki tulee olemaan jouluvalaistuksessaan kaunis ja tunnelmallinen. Ei se silti tule olemaan samanlaista kuin Suomessa, kun herää aamuyöllä katselemaan vastasatavaa lunta. Ei ehkä ole mitään kauniimpaa ja rauhoittavampaa. On pysähtynyttä ja puhdasta, vain katuvaloja vasten heijastuvat hiutaleet liikkuvat. Joku koiranulkoiluttaja ehkä. Naapuritalon ikkunoissa loistavat joulutähdet ja kyntteliköt. Naapuri tulee parvekkeelleen, sytyttää tupakan, sammuttaa siniset jouluvalot. Hesarin jakajan jalanjäljet ovat jo kadonneet uuden lumen tieltä.

Nyt aloin näköjään nostalgiseksi, mutta ihan varmasti kotona muistelen jotain Firenzen näkyä, tunnelmaa tai muistoa samalla tavalla. Nyt olen vielä liian lähellä. Vähän päälle kahden kuukauden päästä enää en.