Elämää ilman uunia

Terve vaan, aika päivitellä kuulumisia jälleen. Italia-arki alkaa tuntua jo melko normaalilta, ihan kuin olisin asunut täällä aina. Ja kummallisesti tuntuu, että olisin tuntenut/nähnyt täällä tapaamani ihmiset aiemmin. Se on tosi outoa enkä oikein osaa selittää sitä paremmin, mutta ehkä heillä on sitten vastineensa Suomessa. Tai olen nähnyt enneunia, enkä vain muista niitä, ja siksi ihmisten kasvot tuntuvat tutuilta. Arjen normaaliudesta vielä sen verran, etten varmaan koskaan totu siihen, että pulloja ja tölkkejä ei täällä kierrätetä, vaan heitetään vain roskiin. Tai kokkaamiseen ilman uunia ja mikroa - edellisen päivän ruuatkin pitää lämmittää aina pannulla. Enkä tiedä totunko ikinä Italian vessoihinkaan - osa vedetään jalkapolkimella, jotkut katossa roikkuvasta narusta, jotkut seinässä olevasta napista - ja suurin osa ei yleensä toimi kunnolla. Kielten laitoksen (eli yliopistorakennus, jossa käyn suomen kielen tunneilla) neljästä vessakopista kolme oli kerran samaan aikaan epäkunnossa, ja neljännessä ei sitten ollut paperia. Jes. Kielten laitos onkin vanha, remonttia kaipaava rakennus, kun taas humanististen tieteiden kampus, jossa käyn yleisen kielitieteen luennoilla, on uskomattoman hieno ja kauniskin kaikkine marmoripilareineen ja kiiltävine kivilattioineen.

Kielten laitos.

Kielten laitoksen aula.

Alkuviikon kipukohtana mainittakoon hyttyset, joita on alkanut nyt hakeutua ilmeisesti lämmön perässä sisätiloihin, eli huoneeseemme. Tiedättehän sen ärsyttävän ininän, joka herättää yöllä, ja kun laitat valot päälle, äänen lähde on onnistunut piiloutumaan. Ja sama uudestaan. Ja taas. Päivällä on kuitenkin pakko pitää ikkunoita auki, muuten tänne tukehtuisi. Tänään keskiviikkona on ollut tosin viileähkö päivä ja heräsin myös nenä hieman tukkoisena ja ääni maassa - toivottavasti en ole tulossa kipeäksi...Tiina oli flunssassa melkein koko viikonlopun, ja luennoillakin opiskelijat pärskivät ja niiskuttavat yhtenään. Mummin marjoista keittelemämme viinimarjamehukin on Suomessa, eli pitää vain yrittää parantua hunajateellä.

Eilen tiistaina oli kielikurssin jälkeen Aegee:n aperitiivit bar Tatossa, mutta paikasta jäi vähän huono kuva; ruoka loppui kesken eikä ollut ihmeellistä. Juomatkin tarjoiltiin muovimukeista. Tutustuimme kuitenkin jälleen uusiin, mukaviin ihmisiin, joista yksi asuu samassa talossa kuin Lisa eli melkein naapurissani. Esselungassa taas koin karvaan hämmennyksen hetken, kun en löytänyt kermaviiliä enkä sipulikeittopusseja. Onnistuin kuitenkin soveltamaan ihan kelvollisia lihapullia - perunamuusi sen sijaan oli kamalaa liisteriä, joku valmismuusi, jonka lämmittelin kattilassa. Paulan, Iran ja Maran kanssa olen käynyt nyt kerran myös Mensassa eli yliopiston ruokalassa. Vaihtoehtoja on aina paljon, mutta loppupeleissä ne kaikki ovat vain erilaisia muunnoksia pizzasta ja pastasta. Salaatti, leipä ja juoma toki kuuluvat hintaan niin kuin Suomessakin. Ruokala on yliopiston opiskelijoille ilmainen, mikä on minusta aika mieletöntä! Vaihtareilta peritään isosta ateriasta 4 €, mikä ei kyllä sekään ole paljon, mutta toisaalta samalla hinnalla sitä kokkailee itse vähän monipuolisempaa ruokaa. Aion tottakai silloin tällöin käydä Mensassakin, en ole vielä kyllästynyt sen antimiin niin kuin kämppikset.

Esselungassa ostokset voi piipata itse etukäteen palvelun nopeuttamiseksi.

"PIIP, kassoille tarvitaan apua, kiitos."

Mara ja Paula jonottamassa ruokaa Mensassa.

Onnistuin vääntämään Suomi-ruokaa !

Lihapullien kautta opintoihin. Tuntuu muuten, että olen puhunut tässä blogissa hirveästi ruuasta, olenko? Olen. Toisaalta vaihtoblogia Italiasta ei kai voi edes kuvitella kirjoittavansa mainitsematta ruokaa. ITALIASTA ei voi puhua mainitsematta ruokaa. Okei, nyt tuli nälkä.

Söin banaanin.

Ja NYT niihin opintoihin. Tänään pidimme siis suomen kielen tunnin Tiinan kanssa, ja oli kyllä kivaa. Ensin kävimme vähän teoriaa 3. infinitiivistä, sitten opiskelijat tekivät laatimamme tehtävämonisteen pienryhmissä, ja loppuun olimme askarrelleet pienen pelin. Siinä liikuttiin laudalla ja taivutettiin verbejä sijoissa sen mukaan, mitä nopan silmäluku näytti. Tätä ryhmää on kiva opettaa, kaikki ovat niin mainioita tyyppejä ja lisäksi motivoituneita oppimaan. Yhdellä opiskelijalla oli tänään paita, jossa luki: "I speak finnish. What's your superpower?" Perjantainakin saamme pitää tunnin Tiinan kanssa, sillä Lena lähtee viikonlopuksi Suomeen. En kehdannut pyytää ruisleipää tuliaisiksi...

Kielikurssistakin on selvinnyt sen verran, että se alkaa ensi tiistaina ja kestää sittenkin vain marraskuun loppuun. Kyseessä on kuitenkin intensiivikurssi, 6h/viikko eli kolmen tunnin rykäykset tiistaisin ja torstaisin. Alkuviikon aikana olemme Tiinan kanssa myös löytäneet ehkä Firenzen parhaan lounaspaikan. Via dei Servillä sijaitsee ravintola nimeltä Bonaugo, ja söimme siellä taivaalliset pastat tiistaina. Parasta on kuitenkin hinta: 5 euroa eikä minkäänlaisia coperto-lisämaksuja. Yleensähän palvelu on sisällytetty laskuun, 1 tai 2 euroa henkilöltä. Lisäksi tarjoilija oli oikea italialainen huuliveikko, ja paikka oli tupaten täynnä paikallisia, mikä on aina hyvä merkki. Tarjoilija puhui meidät juomaan vielä jälkkärikahvit ruuan päälle, eli Tiina joi cappuccinon ja minä söin muutaman leivoskeksin. Nekin olivat puoli-ilmaisia. Ihana paikka.

Ravintola Bonaugossa oli myös kauniit kahvikupit.

Tavallaan vaikea uskoa, että kohta olen ollut täällä jo kuukauden. Mennyt tosi nopeasti. Kuukauden aikana olen nähnyt ehkä elämäni upeimman kuutamon ja kauneimman sillan, syönyt parasta jäätelöä, tutustunut sekalaiseen joukkoon ihmisiä (joiden kasvot olen nähnyt jossain aiemmin...) eri maista ja kulttuureista, avannut ovia väärin, oppinut avaamaan niitä oikein, seonnut ruokakaupassa, itkenyt, nauranut, puhunut italiaa ja englantia enemmän kuin koskaan, tuntenut epätoivoa kun en tule ymmärretyksi, kasvattanut kärsivällisyyttä, odotellut, jonotellut epämääräisesti, tuntenut riemua kun opin uutta, rakastunut sushiin, syönyt katkarapuja, oppinut väistelemään autoja, pyöriä ja skoottereita, opettanut suomea Italiassa, oppinut italiaa Italiassa, eksynyt, löytänyt, suunnistanut vieraassa kaupungissa kuin se olisi omani, neuvonut tietä, antanut poskisuukkoja, juonut aperitiivin jos toisenkin, maksanut vuokran postissa, sanonut ruusukauppiaille no, tottunut hanaveteen, pessyt lakanat lavuaarissa ja kävellyt kahdet kengät piloille.

Pakko vähän selittää noita lakanoita. Eli ennen ensimmäistä yötäni uudessa kodissa kävin ostamassa Ikeasta lakanat. Ne olivat tietysti täynnä tärkkiä, joten äidin opit sisäistäneenä huljuttelin enimmät
pois hostellin lavuaarissa ja kuivattelin ne ikkunalaudalla. Toimi! Ja onneksi oli kivilattiat. Huomenna noudan Novolista (teekkarikylän tapainen opiskelijakeskittymä 30-40 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta) opiskelijakorttini, VIHDOIN. Valmistumisessa piti kestää viikko, mutta menikin melkein kolme. Täällä tottuu kuitenkin siihen, että asiat hoituvat omalla painollaan, eivätkä aina niin nopeasti. Joka tapauksessa ne kuitenkin hoituvat, ennemmin tai myöhemmin, yleensä myöhemmin.

:(

Se kaunein näkemäni silta.

Aegee:n kielikurssilla.

Katutaidetta.

Jep, tylsä maanantai.

Kysyy seinä.