Cinque Terre

Riomaggiore, Cinque Terre.

 Pahoittelut hiljaiselosta, olen hengissä, wifi on vain ollut kolme päivää mykkä. Maran kanssa soitettiin atk-tukeen maanantaina, ja kimeä-ääninen miekkonen siellä lupaili, että keskiviikkoon mennessä vika on korjattu iäksi. Se ihan todella käytti tuota sanaa, eli toivotaan parasta. Tänään on ainakin toiminut moitteettomasti.

Sunnuntaina oli ISF:n upea retki Cinque Terreen, olin onneksi jo täysin terve reissaamaan. Eli jos oli pakko olla kipeä, niin olin aika täydelliseen aikaan. Cinque Terreä ei oikein riitä sanat kuvailemaan, se oli ehkä yksi kauneimmista näkemistäni paikoista. Alue koostuu siis viidestä (cinque)  rannikkokylästä: Riomaggiore, Manarola, Corniglia, Vernazza ja Monterosso al Mare. Alue on suojeltu ja täynnä kirkkaita, karamellinvärisiä taloja ja vihreitä ovia. Kissa tai koira pysähtyy pesemään itseään lihakaupan eteen, joku lähtee veneilemään, kaikkialla tuoksuu vienosti kala - Cinque Terre oli yksi suuri, idyllisyydessään ja väriloistossaan melkein yliampuva luonnon taideteos. Turisteja oli toki paljon, tietenkin, mutta sellaisiahan mekin olimme kameroidemme ja ryhmäkuviemme kanssa. Riomaggioressa heiluimme Marijen ja Tiinan kanssa rannan kivillä, joiden alla rotat vilahtelivat kuljettaen aarteitaan ja ruokaa. Manarolassa söimme merelliset pastat (Tiinalla simpukoita ja katkarapuja, muilla lohta) ja kiipesimme näköalapaikalle ihailemaan uskomattomia maisemia.

Vernazzasta Monterossoon olisi ollut mahdollista trekkailla, ellei edellisen päivän jäätävä ukkosmyrsky olisi tuhonnut reittiä ja tehnyt sen väliaikaisesti vaaralliseksi. Emme aikoneet ottaa riskiä edes upeiden maisemien ja vuorella hyppelyn vuoksi, vaan kuljimme kaupunkien välit junalla. Se oli itse asiassa hyvinkin kätevää, eivätkä välimatkat olleet pitkiä. Monterossossa pääsimme myös uimaan, mikä oli aika huikeaa. Nyt on kuitenkin lokakuu! Vesikään ei tuntunut kylmältä, Suomessa on uitu paljon kylmemmässäkin ainakin viime vappuna. Pohja oli hienoa hiekkaa ja vesi turkoosia, eikä tuntunut lainkaan realistiselta, että olisin muka edelleen Italiassa. Olimme kaikki hieman univajeisia aikaisen herätyksen (5.30) vuoksi, joten nukahdimme söpösti rannalle, kaikki neljä. En ole aivan varma, nukahdinko oikeasti vai olinko vain puoliunessa, mutta joka tapauksessa lähdimme rannalta hyvin levänneinä ja hiekkaa hiuksissa. Gelatolle, tietenkin.

Monterosson rantaa.

Uimassa!

Firenzessä on nyt viikon verran raivonnut joka ilta ukkosmyräkkä, mutta onneksi Cinque Terre säästyi kaatosateelta juuri meidän retkipäivänämme. Firenzen ukkoset ovat olleet muuten jotain ihan uskomatonta; salamat vain välkkyvät kuin kauhuleffassa ja jyrinä kuulostaa siltä, kuin joku olisi pudottamassa taivasta niskaan. Lauantaina on ollut tähän saakka pahin rajuilma, joka taisi tehdä ihan oikeasti jotain tuhojakin. Olin yksin kotona ja huoneen ikkunasta näkyi kirkon risti, joka aika ajoin valaistui pelottavan näköisesti. Ikkunani ristikot heijastuivat vastapäiselle seinälle aavemaisesti, ja odotin vain koko ajan, milloin se kauhuleffan tummasilmäinen lapsi ilmestyy viheltelemään tai lauleskelemaan nurkkaan. Olin muuten ollut vielä edellisenä päivänä kuumeessa, eli pienet vainoharhaisuudet kai sallitaan...

Alkuviikko on mennyt pyykäten, opiskellen ja illan ukkosista nauttien. Rakastan siis rajuilmoja, kunhan saan katsella niitä mukavasti sisätiloista. Eilen oli myös ensimmäistä kertaa yliopiston kielikurssi, joka vaikutti hyvältä ja hyödylliseltä, tasokin on varmasti juuri sopiva. Opettaja oli sellainen hieman hipahtava leidi suurissa silmälaseissaan ja aavistuksen rajojen yli vedetyssä huulipunassaan, mutta mukava joka tapauksessa. Maanantaina söin kämppisten kanssa Mensassa, kun taas tiistaina olimme Erasmus-porukalla Santa Grocen lähellä sijaitsevassa ravintolassa, jossa söin elämäni parhaan (ja kaiken lisäksi edullisen, 7e!) pizzan. Paikan nimi oli Pizzaiuolo, ja Lise oli kuullut siitä joltain paikalliselta tutultaan. Rafla on kuitenkin niin suosittu, että sinne ei ole toivoakaan päästä ilman varausta, ei edes tiistai-iltana. Onneksi Lise oli ollut tietoinen paikan käsittämättömästä suosiosta ja tehnyt pöytävarauksen. Syömiemme taivaallisten taikinalättyjen jälkeen emme kyseenalaistaneet paikan suosiota enää lainkaan.

Läjäytän tähän loppuun vielä (totuttuun tapaan) kivan kuvakimaran, a prossima volta!

Riomaggiore.

Via dell' amore - alikulkutunneli Riomaggioressa.

Riomaggiore.

Riomaggiore.

Manarolan asema.

Manarola.

Manarola.

Tiina katselee Manarolan kylää.

Viinin tasaaminen on tarkkaa puuhaa.

Buon appetito !