Kotia ja koulua

Yksi yliopistorakennuksista

Eilen maanantaina oli jännä ja tutisuttava ja hiostavalla matkalaukun raahaamisella alkanut päivä, kun jätin rakkaan hostellihuoneeni ja sain avaimet uuteen kotiin. Jännitin kuitenkin ihan turhaan, sillä asunto on todella ihana, samoin huonekaverini Mara. Kutsuin häntä ensimmäiset pari tuntia Mariaksi, kunnes hän jossain vaiheessa hienovaraisesti korjasi nimensä. Hups. Kämppä on siis kaksikerroksinen; yläkerrassa on kylpyhuone sekä minun ja Maran ja Giovan ja Robertan huoneet. Alakerrassa on keittiö sekä Paulan ja Irinan huone. Kaikkialla on tunnelmalliset parrukatot, jopa kylppäreissä, ja isosta keittiön ikkunasta avautuu näkymä San Gallo-kadulle.

Yläkerran aula.

Oma nurkkaukseni seuraavat neljä kuukautta.

Näkymä huoneen ikkunasta.

Talon sisäpiha.

Tytöt opiskelevat kaikki vähän eri aineita, mutta asuntoon mahtuu ainakin pari tulevaa arkkitehtiä, psykologi ja politiikan tutkija. Heti ensimmäiseksi keitimme teetä ja sain kertoilla pitkät pätkät Suomesta ja erityisesti pimeästä, kylmästä talvesta. Korjailin myös käsityksiä siitä, että Helsingin kaduilla kuljeskelisi poroja, ei ainakaan muualla kuin matkamuistomyymälöiden edessä. Taisivat olla vähän pettyneitä. Kukaan tytöistä ei juuri puhu englantia, mikä on mahtavaa - täydellinen kielikylpy. Toisaalta se on myös ärsyttävää, kun haluaisi sanoa ja puhua paljon enemmän, mutta sanavarasto ei vain vielä riitä kuin melko käytännön tason jutteluun. Mara on kuitenkin ihanan kannustava ja muistaa aina kehua, jos olen oppinut vaikka uuden sanan. Ja jos yhteinen englanti-italia-sekamelska ei auta, elekieli yleensä pelastaa - kuten Maran imitoidessa pesukonetta. 

On ihanaa asua aivan keskustan liepeillä, omat avaimet laukussa kilisten. Kuulostaa ehkä oudolta iloita tällaisesta, mutta tunnen vaihtareita, jotka etsivät edelleen asuntoa! Joten taidan loppupeleissä olla aika onnekas, kun saan kaiken lisäksi asua paikallisten opiskelijoiden kanssa. Marakin on suht paljon kaupungilla tai yliopistolla, joten huone tuntuu usein melkein omalta. Eilen kun tulin kotiin, olivat kaikki kämppikset keittiössä ja pyysivät kanssaan syömään pastaa. Se oli jokin paikallinen resepti; paljon sipulia ja paprikaa, oliiviöljyä ja pikkaisen jauhelihaa. Molto buono. Olen siis saanut lämpimän vastaanoton, Giova jopa pyysi minut kavereidensa kanssa ulos, mutta stressaava päivä oli vienyt mehut totaalisesti enkä jaksanut ajatella kuin nukkumista. Olen varma, että yhteiselo tulee sujumaan ja viihdyn täällä hyvin, koska tytöillä on jo niin selvät sävelet esim. siivousvuoroista. Mutta jottei menisi liian hehkutukseksi, niin netti on paikalliseen tapaan järkyttävän hidas. Joten nauttikaahan siellä Suomessa nopeasta ja kaikkialle ulottuvasta netistänne sekä siitä, etteivät kirkonkellot herätä teitä kahdeksalta aamulla. Täällä se nimittäin tapahtuu, joka ikinen päivä. 

Luennolla.

Tänään tiistaina oli ensimmäinen luento, yleistä kielitiedettä, ja pysyin ihan hyvin kärryillä. Tosin kyseessä oli vasta johdantoluento, jossa lähinnä kerrottiin kurssin käytännön asioista, ei niinkään vielä aloiteltu opetusta. Vähän se tentti pelottaa jo valmiiksi kun on suullinen, mutta ehkä neljän kuukauden tehokkaan kielikylvyn jälkeen se tuntuu jo mahdolliselta. Opettaja oli myös nuori, rento ja ymmärtäväisen oloinen, täällä kun näkyy niitä suu mutrussa kulkevia auktoriteettikimppujakin, joita ei uskalla edes lähestyä. Tykkäsin yliopistorakennuksesta todella paljon; marmoria ja kiveä, aulassa samantapainen kupoli kuin kirkoissa. Rakennus ei ole uusi ja moderni, mutta tuollainen vanhaa aikaa henkivä sen kuuluu täällä ollakin. Huomenna näen suomen kielen proffia ja torstaina alkaa italian kielikurssi, eli asiat alkavat siis vähitellen muotoutua ja vakiintua jonkinlaiseksi Italia-arjeksi. Saan myös kämppiksiltä hyviä vinkkejä halvempaan elämään: 

"Älä käy Sparissa, siellä on turistihinnat. Esselunga on paikallisille." 

"Twice-baari on vain turisteille, hyi, varo sitä." 

Tänään illalla on ohjelmassa vielä picnic Erasmus-tyttöjen kanssa suuressa puistossa verrattavissa Kaivariin. Merta ei tosin ole, mutta näkymä Arno-joelle kyllä. Sitä ennen ajattelin kokata ensimmäistä kertaa täällä omassa keittiössä, saa nähdä mitä siitä tulee. Arrivederci!