Elossa ollaan!

Taidetta kaduilla.

Täällä tosiaan tutto bene, vaikka en ole opiskelukiireiltäni ehtinyt/jaksanut päivittää blogia nyt ihan liian pitkään aikaan. Ehkä on myös tuntunut tyhmältä kirjoittaa, kun ei ole mitään uutta ja ihmeellistä sanottavaa. Tai siis, Suomen näkökulmasta varmasti tavallinen arkenikin kiinnostaa, mutta omasta näkökulmastani kirjoittaminen on tuntunut nyt vähän väkisin vääntämiseltä. Joulukuu on sisältänyt lisäksi paljon koulukiireitä: kirjojen hankkimista, tentteihin lukemista, oppimispäiväkirjaa, satuesitelmän tekoa ja pari tuntiakin on tullut pidettyä suomen kielen opiskelijoille. 

Opiskelun ohella olemme käyneet tyttöjen kanssa edelleen aperitiiveilla, kaupungilla kahvilla tai vain pyörimässä ja ihastelemassa upeita valoja ja koristeita. Firenze tosiaankin on ehkä yksi kauneimmista joulukaupungeista. Olemme myös tykästyneet Lion's Fountain-nimiseen irkkupubiin, jossa olemme istuneet parit illat maailmaa parantamassa. Lisäksi sain tietää vasta nyt, että aina kuun ensimmäisenä sunnuntaina kaikki Firenzen museot ovat ilmaisia! Niinpä marssimme Lisen, Marijen, Ursulan, Annan ja Tiinan eli vanhan kunnon perusporukan kanssa Museo Galleria dell' Accademiaan katsastamaan se kuuluisa Daavid ja kourallinen muuta taidetta. Museohan oli iso ja vaikuttava, näkemisen arvoinen, mutta pidin kyllä Picasso-näyttelystä enemmän. Accademia oli hyvin perinteinen; ikonitaidetta, krusifikseja, äärimmäisen vanhoja maalauksia. "Vähän liian uskonnollista minulle", Lise kiteytti. 

Näyttelyn juttu oli iso ja komea Daavidin patsas, mutta jotenkin tuntuisi hölmöltä maksaa melkein 10e vain sen näkemisestä. Onneksi oli siis ilmainen. Jonottaahan siitä hyvästä tietenkin täytyy, mutta emme mekään joutuneet loppupeleissä odottamaan sisäänpääsyä pidempään kuin 20 minuuttia, ei paha. 

Itsenäisyyspäivää juhlistimme Tiinan kanssa meillä eli tuttavallisesti San Gallolla: glögiä, paikallisia leivoksia ja linnan juhlat suorana netin kautta. 101-vuotias Hannes hurmasi meidätkin. Uskomatonta kyllä, ketään muita viidestä kämppiksestäni ei ollut koko viikonloppuun kotona. Itse asiassa se on yllättävän tavallista - Mara nyt on aina Johnin luona, mutta myös muut huitelevat kaikki viikonloput jossain. Perheidensä luona tai missä lie. Viime viikolla saimme kuitenkin kiireistä huolimatta järjestettyä taas yhden "kämppis-illan", eli teimme yhdessä ruokaa ja söimme pitkän kaavan mukaan. Sen jälkeen katsoimme jonkun karmean huonon italiaksi dubatun leffan, jonka nimeä en edes halua muistaa. Tykkään todella paljon yhteisestä ajasta kämppisten kanssa, siinä tulee puhuttua ja kuunneltua eniten italiaa. Ja kaikki ovat niin kivoja. Mieletön tuuri kävi kyllä, olisihan kanssa-asujiksi voinut osua vaikka minkälaista hiihtäjää (itse asiassa olen itse varmaan se outo suomalainen hiihtäjä...) Kämppikset muuten maistoivat ensi kertaa glögiä ja Fasun sinistä sen kanssa, tykkäsivät. Olen myös saanut ihanalta "anopiltani" sen ensimmäisen yllätyspaketin jälkeen suomalaisia lehtiä luettavaksi sekä pikapuuropusseja ja pieniä herkkuja, ovat lievittäneet koti-ikävää ja piristäneet sateisina päivinä. Suomesta Firenzeen posti kulkee jopa viikossa eikä yksikään paketti ole vielä jäänyt tien päälle, toisin päin onkin sitten jo hankalampaa. 

Illanviettoa San Gallolla.

Joulumarkkinoilla olemme myös olleet eri kokoonpanoilla monta kertaa. Ne järjestetään Santa Grocella, ja ne ovat ilmeisesti yhdet koko Italian isoimmista joulumarkkinoista. Hehkuviiniä, unkarilaista tikkupullaa, saksalaisia hodareita, pipareita, kivoja lahjaideoita, sisustusjuttuja, käsitöitä, joulukoristeita, maistiaisia, live-musiikkia ja PALJON IHMISIÄ. Ainakin viikonloppuisin. Ja mitä lähemmäksi joulua tullaan, sitä enemmän markkinoillakin on tunkua. Tunnelma on kuitenkin ollut aina ihan mahtava ja joulufiilis on ainakin hetkellisesti kohonnut. Täällä sitä on jotenkin upeista valoista ja koristeista huolimatta vaikea löytää. Ehkä se on se Suomen pimeys ja lumi (tai räntä). Tai ehkä sittenkin ne läheisimmät ihmiset, perhe. Lauantaina koittaakin ilon päivä, kun rakkaat lennähtävät tänne joulua viettämään. Olen myös päättänyt palata heidän mukanaan lukulomalle Suomeen pariksi viikoksi, hurraa! Ajatus yksinäisestä tammikuun alusta ja ennen kaikkea uudenvuodenaatosta tuntui vain liian tahmealta ja synkältä. Tenttikausihan alkaa siis - tiedekunnasta ja oppiaineesta riippuen - tammikuun puolivälissä tai loppupuolella. Kaikki Erasmus-tytöt palaavat Firenzeen vasta tenttimään, samoin kämppikset, eli olisin ollut todella, todella yksin. En nyt kokenut olevani hiljentymis-retriitin tarpeessa ja lennotkin olivat halvat, eli Suomi, täältä tullaan. Siis hetkeksi. Sitten palaan Firenzeen tekemään tentit ja "sulkemaan" vaihtoni ennen lopullista paluuta. 

Uskomattoman nopeasti tämä syyslukukausi on mennyt. Se on aperolinpunainen, ukkosmyrskyn ja iloisenkiivaan puheensorinan kuuloinen, yhtä aikaa ennalta-arvattava ja yllätyksiä täynnä, sateesta kiiltävät mukulakivet, aamuisin herättävät kirkonkellot, hullu pulumummo, sikinsokin kiitävät polkupyörät, ikkunasta sisään paistava aurinko, aavistuksen ummehtuneelta ja klooriselta haisevat sisätilat, se on marmoripatsaita ja museoita, loputtomia portaita, yksiöitä ja soluja, oudosti aukeavia ovia, hevoskärryjä, punaisia päin kävelyä, vihreisiin unohtumista, tööttejä ja skoottereita, dimmi cara, ciao bella, come vai, turistien tikkitakit, pizzat ja pastat, täytetyt leivät ja Duomo. Joka kerta yhtä kauniina ja jykevän suurena, vielä sadatta kertaa ohi kävellessä. Sitten kun turtuu Duomon kauneuteen, on nähnyt kaiken. En voi oikeasti tajuta, että pian alkavan perheviikon ja Suomi-hyppäyksen jälkeen tulen tänne tammikuussa käytännössä vain käymään. Firenze, olet ollut hyvä. Olet ottanut ja antanut. Enimmäkseen antanut. Välillä pudottanut, kuitenkin kannatellut. Opettanut suunnistamaan. Opettanut lentämään. 

Pino's sandwiches.

Navuccon tipinsyöjälisko.

Lion's Fountain.